Arvostusta amiksille
Ammattikoulujen opiskelijat järjestivät mielenilmausmarssin Helsingissä 14.5. Ideana oli muistuttaa muun muassa lehdistöä siitä, että ammattiin valmistuvien nimiä ei julkaista keväisin mediassa siinä missä ylioppilaille omistetaan vuosittain sivukaupalla tilaa. Valmistuessaan paljon työtä vaatineista ammatillisen koulutuksen opinnoista jää moni nuori täysin vaille ansaitsemaansa kiitosta.

Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI ry:n organisoima marssi lähti matkaan Senaatintorilta ja sen päätepisteenä oli Sanomatalo.

SAKKI ry:n julkilausumassa todetaan, että ammattiin opiskelevat haluavat, että heitä arvostettaisiin yhtä paljon kuin muitakin opintonsa päättäviä. He haluavat nimensä ylioppilaiden nimien rinnalle.
– Heti peruskoulun loputtua meitä on alettu erotella tiettyyn yhteiskunnalliseen lokeroon valitsemamme koulutuspolun takia. Tämän on loputtava, SAKKI ry:n mielenilmauskutsussa todetaan.

Marssille osallistuneet Helsingin Roihuvuoren ammattioppilaitoksen leipurioppilaat ilmaisivat oman mielipiteensä siitä, miten heitä pitäisi valmistumisvaiheessa muistaa.
– Samalla tavalla kuin lukiolaisia! Heistä tehdään iso haloo ja heille annetaan lehdissä tilaa. Miksi me emme saa samanlaista arvostusta? Kaikkien pitäisi olla samanarvoisia. Me sentään valmistumme ammattiin ja tiedämme mitä haluamme. Lukioon mennään usein vain istumaan pulpettiin ja miettimään, mitä haluaisi tehdä isona.

Johanna Hellsten
(RL- Mestalla.fi)

Oma kommentti:
Vantaan Variassa on järjestetty useammanvuoden ajan työturvallisuuskilpailu rakennusalan opiskelijoille, mittaus tehdään rakennusalla käytössä olevalla TR- mittauksella.
Kilpailu on vakiinnuttanut paikkansa Varian rakennusalan opiskelijoiden keskuudessa ja väitänkin, että Varista valmistuvalla rakennusalan opskelijalla on paremmat ”eväät” selvitä ehjin nahoin työmaalta toiselle. Voittaja luokan jokainen opiskelija saa ammattikäyttöön tarkoitetun vatupassin, jossa messinki-laatta jossa päiväys ja numerointi, nyt ensimmäisen passin saaja saa passin no. 70. Joaisen nuoren nimi ikuistetaan myös kiertopokaaliin Stanley Cupin tapaan. Meillä on muutaman kerran ollut lehden toimittaja matkassa, mutta päätös tilaisuuteen ei ole kukaan vaivautunut vaikka pyyntöjä heille on lähetetty (myös Vantaa Seutuun). Ylioppilaista kyllä riittää juttua, on toki hienoa saada valkolakki (ja kaikki kunnia myös heille) mutta missä on valmistuvan ammattikoululaisen sukulaiset ja tuttavat ja voidaankin kysyä onko juhlia kotona laisinkaan. Tuntuu suorastaan pahalta jos perheessä on useampi lapsi ja vain perheen valkolakin saajaa muistavat sukulaiset ja tuttavat.

Vaadinkin samanlaista arvostusta myös ammattikouluista valmistuville, sillä heissä on Suomen tulevaisuus- tekijöitä kaivataan ja heitä myös tullaan saamaan alalle, kun ensin aletaan arvostamaan heitä ja heidän työtään.
– JJ-