Omalle kohdalleni keväällä sattui kolmet vaalit.
Rakennusliiton liittokokousvaalit, Eduskuntavaalit ja Rakennusliiton puheenjohtajavaalit.

Liittokokousvaalit, jossa tulin valittua hyvällä äänisaalilla liittokokokseen, se antoi odottaa parempaa henkilökohtaista menestystä myöskin eduskuntavaaleissa. Varsinkin palaute mitä sain oli hyvää ja kannustavaa.

Eduskuntavaalin tulosten selvittyä huomasinkin, että tunnelin päässä näkyvä valo olikin vain vastaan tuleva juna. Pettymys oli todella raskas ja jatko jääkin tulevaisuuteen pohdittavaksi.

Elämä kuitenkin kirkastui Rakennusliiton Liittokokouksessa, jossa tulin valittua Rakennusliiton hallituksen jäseneksi kaudelle 2015-2019. Lopullisen silauksen hyvälle liittokokoukselle antoi puheenjohtajavaalit, joissa hävisin äänin 189-25 istuvalle puheenjohta Matti Harjuniemelle. Tämä vaalitappio oli kuitenkin voitto Rakennusliitolle, demokratialle ja ennenkaikkea minulle kun näin äänestysuurnan liikkuvan salissa ensimmäistä kertaa.

Onnittelut Rakennusliiton puheenjohtajille, valtuuston ja hallituksen jäsenille ja iso KIITOS äänestäjille kaikissa edellämainituissa vaaleissa.