Työnantajat haluavat lopettaa laittomat lakot Suomesta……….

Tässähän aletaan rajoittamaan kansainvälisiä oikeuksia!
Tulee mieleen Edvin Laineen Tuntematon Sotilas, jossa Majuri Sarastie (Tauno Palo) sanoi venäläisten uhkavaatimusten jälkeen “ainahan meiltä voidaan tulla vaatimaan, mutta paha on tulla mitään ottamaan”

Ja tämän sitaatin lähetän EK:lle!

Talouselämä 31.10.2014:

Työnantajat haluavat lopettaa laittomat lakot Suomesta korottamalla niistä seuraavia taloudellisia seuraamuksia tuntuvasti. Asia on työnantajaleirin ykköstavoite parhaillaan käynnissä olevissa työmarkkinoiden pelisääntöjen uudistamista koskevissa neuvotteluissa.

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ottaisi mallia Ruotsista, jossa laittomasta lakosta voi seurata myös vahingonkorvausvelvollisuus. Ruotsissa ei juurikaan ole laittomia lakkoja.

Suomessa työntekijäjärjestö joutuu maksamaan laittomasta lakosta enimmillään vain noin 30 000 euron sakot. Esimerkiksi Paperiliitto sai kahden päivän mielenosoituslakosta, työrauhavelvollisuuden rikkomisesta Stora Enson Imatran tehtailla vuonna 2013 noin 20 000 euron hyvityssakot työtuomioistuimelta. Metsäteollisuus ry taas laski, että lakosta koitui yhtiölle ”miljoonaluokan menetys”.

EK:n lakiasiainjohtajan Markus Äimälän mukaan neuvotteluissa esillä on myös muita malleja laittoman lakkoilun suitsimiseen, esimerkiksi nykyisten hyvityssakkojen tuntuva taso nosto – ja työntekijän henkilökohtainen vastuu. Se tarkoittaisi, että myös yksittäiset työntekijät voisivat joutua maksamaan esimerkiksi hyvityssakon laittomaan lakkoon osallistumisesta.

Nyt käynnissä olevien neuvottelujen ongelma on, että työntekijöillä ei niissä ole juuri mitään voitettavaa. Laittomien lakkorangaistusten koventamisen lisäksi asialistalla ovat muun muassa tukityötaistelujen rajoittaminen ja työehtosopimuksen vaihtamisen helpottaminen.

No totta helvetissä ja bisnes kukkimaan.
Tulee mieleen erään puolueen eduskuntavaaliehdokas vuoden 2011 vaaleissa. Olimme samassa EK:n järjästämässä tilaisuudessa, jossa puhujana oli silloinen EK:n johtaja Mikko Pukkinen. Tämä eduskuntavaaliehdokas sai pitää myös “yritysmaailman” puheen. “Meidän pitää laittaa nuoret töihin, esimerkiksi metsänparannustöihin, mutta eihän niin voi tehdä kun ammattiyhdistysliike tulee vaatimaan heille sosiaalitiloja” Eli, jos työnantaja ei 2000- luvulla järjestä työntekijöilleen sosiaalitiloja ja tämän seurauksena työntekijät menevät lakkoon, niin Työtuomioistuin tuomitsee lakon LAITTOMANA 5-0. Kyllä tässä nyt mennään ja menee myös koko oikeuslaitos oikeiston ja bisneselämän talutusnuorassa. Tällä hetkellä Työtuomioistuin tuomitsee aammattiosaston työrauhavelvollisuuden laimin lyönnistä sakkoon, jos esimerkiksi luottamusmies uhkaa moisella ja sillä ei ole merkitystä alkoiko lakko koskaan. Näin tää homma etenee, vai eteneekö? -jj-