Ei Roomakaan päivässä rakennettu, joten ei kouluakaan vuodessa korjata?
Vanha sanonta sanoo: ei Roomakaan päivässä rakennettu, se kuvaa hyvin Vantaan koulujen huoltamisesta ja korjaamisesta.
Otetaan esimerkiksi Havukosken koulu, jossa vuosia on osa henkilökunnasta ja oppilaista oireillut. Sitten syksyllä 2013 päätettiin ryhtyä toimiin erillaisten mielenkiintoisten vaiheiden jälkeen. Koulu laitettiin “pakettiin” kesällä 2014 ja koulun piti olla käyttövalmis, kun syyslukukausi 2015 alkoi, ja näin hyvin pitkälle olikin, tosin liikuntatilan käyttöönottoa saatiin hiukan odottaa (se ymmärtää, aina jotain pientä voi sattua).
Kun koululla järjestettiin ensimmäinen vanhenpainilta 16.9 jossa oli henkilökunnan lisäksi, myös Suomen sisäilmakeskuksen rakennusterveystarkastaja ja Tilakeskuksen edustaja. Läsnä oleville oppilaiden huoltajille kerrottiin kuinka hyvin remontti on edennyt ja saatu onnellisesti maaliin ja olihan rakennustöissä valvojana ulkopuolinen rakennuttajakonsultti, joten kaiken luulisi olevan kondiksessa.
Mutta, mutta. Itse kävin edellisenä iltana (ennen vanhenpainiltaa) koulun yläpohjalla ja siellä tuntui olevan kuivaa ja kaikki kunnossa, vai oliko?
Ei ollutkaan kaikki kunnossa ainakaan eristeiden kohdalla, kun rakennusmääräykset määräävät yläpohjan eritepaksuudeksi n. 40cm. Mittaus hetkellä sitä oli eräissä paikoissa (useamman neljön alueella) vain 8-15cm. Tämä tarkoittaa sitä, että lämpöä haihtuu harakoille, ja kosteuden kondensoitumisen vedeksi. Otin tämän puheeksi vanhempainillassa, kysyen Vantaan kaupungin edustajalta miksi näin on? Hän vastasi, että “olin itsekkin sen pannut merkille, kun kesäkuussa yläpohjalla kävin” Siis mitä? ja mitään ei ole tehty??? Itse olin siinä uskossa, että kun kävin näyttämässä hänelle kuvat todisteeksi (jotka myöhemmin laitoin sähköpostilla), että asia olisi kunnossa ja se hoituu.
Mutta, mutta Kävin sitten uudemman kerran yläpohjalla seuraavan vanhempainillan (28.10) yhteydessä ns. tarkastuskäynnillä. Ja mitä vielä, mitään ei ole tapahtunut ja aikaa kulunut puolisen vuotta ja talvi painaa päälle.
Johtopäätös asiasta on, että kaupungin ja kolmen eri urakoitsijan (jotka toteuttivat remontin) kesken ei ollut ilmeisesti urakkasopimuksissa sovittu mitään yläpohjaneristeistä, joten vastuu tässä mielestäni on täysin kaupungin ja valvojan rooli on äärimäisen tärkeä, kun huomataan epäkohtia, niin toimitaan ja vielä tarkastetaan, että kaikki on kunnossa!
Täytyy tunnustaa ja myöntää, että onko meillä on ihan oikeesti joku vajaus ymmärryksessä, vai onko sitten säästöt on naulauttu niin tappiin, että tähän kouluun ei nyt laiteta euroakaan kiinni?
Turvallisemman oppimisympäristön puolesta
Opetuslautakunnan jäsen JJ
Ei kaikkia äkillisiin koulujen sisäilmaongelmiin varattuja korjausrahoja ole käytetty tänäkään vuonna (kysyin asiasta valtuustossa ajatuksena tehdä lisäysehdotus korjausrahoihin). Tarvetta varmasti olisi.
Koulujen kunto ja lasten terveys ei vain todennäköisesti kiinnosta Tilakeskusta?